Mäntyniemen Ikihonka Oy

Päiväkoti Siilinpiilo

Mäntyniemen Ikihonka – ihmisenkokoinen palveluyritys

 

Mäntyniemen Ikihonka Oy perustettiin Kesälahdella vuonna 2009 alun perin luomaan monipuolista ja kuntoa ylläpitävää palveluasumista erityyppisille kohderyhmille. Tuoreen yrityksen alkuvaiheiden jälkeen hoivakotisuunnitelmat jäivät kuitenkin odottamaan otollisempaa aikaa, sillä Kiteen kaupungissa tarvittiin lisää päivähoitopaikkoja.

Päiväkoti Siilinpiilo perustettiin kesällä 2010. Siitä lähtien olemme järjestäneet varhaiskasvatusta ostopalveluna Kiteen kaupungille.

Mäntyniemen Ikihonka Oy

Yritykseen toimialaan kuuluu Päiväkoti Siilinpiilon ohella myös mm. virike-, terapia- ja kulttuuripalvelujen tuottaminen, lastensuojelupalvelujen kehittäminen, maa- ja metsätalous, puutarhapalvelut, julkaisu- ja koulutustoiminta. Kesäkuukausina yritys on panostanut sekä Siilinpiilon että hallinnollisen sijaintipaikkansa Mäntyniemen kartanon ympäristön ja vanhan perinnepuutarhan hoitoon työllistäen kausityöntekijöitä.

Mäntyniemen Ikihonka on yhteistyössä Mäntyniemen kartanon piirissä toimivien yritysten kanssa. Järjestämme tilauksesta pienimuotoista kulttuuri- ja luontomatkailua, tutustumiskierroksia historiallisen kartanon miljööhön sekä toteutamme Metsäetätyöpäiviä asiakkaiden toiveita kuunnellen.

Toimintamme arvopohja

 

Yrityksen toiminnan kulmakiviä ovat vahva Green Care -ajattelu, ihmislähtöisyys, yhteisöllisyys ja verkostoituminen. Toiminta-arvomme perustuvat kestävän kehityksen periaatteisiin ja hyvän, ihmisenkokoisen elämän edellytysten vaalimiseen. Arvojen lähtökohtina ovat ihmisen elämänkaari, sukupolvien jatkumo ja vuorovaikutus ihmisen ja luonnon kesken. Ne kiteytyvät seitsemän E:n sanoiksi: ekonomisuus – ekologisuus – eettisyys – esteettisyys – esteettömyys – elämyksellisyys – elämänilo.

Päiväkoti Siilinpiilo

 

Siilinpiilo tarjoaa päivähoitopaikan 21 lapselle. Toimintamme on lapsilähtöistä ja elämyksellistä. Vietämme aamupäivät ulkona, tavallisesti metsässä: tutustumme luonnon kiertokulkuun, sään ilmiöihin, kasveihin ja eläimiin vuodenaikojen vaihtelussa. Sadut, laulut ja leikit kuuluvat tietysti myös jokaiseen päiväämme.

Siilinpiilo on kuin suuri yhteinen koti lapsille ja aikuisille. Lämpimässä ilmapiirissä kaikki viihtyvät ja jokainen otetaan huomioon. Mottomme on lainattu sadusta ”Bremenin soittoniekat”: Jos kodissa vallitsee hyvä sopu, ei onni ja rauha koskaan lopu.

Lue lisää Siilinpiilon arjesta ja arvoista.

Mäntyniemen Ikihonka

Anne Lindeberg-Piiroinen
0400 9044433
anne.lp@ikihonka.fi

Y-tunnus: 2276804-5

Päiväkoti Siilinpiilo

Sanna-Mari Mämmi
044 7650264
sanna-mari.mammi@ikihonka.fi

Siilinpiilo julkaisee ahkerasti kuvia arjesta sosiaalisessa mediassaan. Klikkaa mukaan tunnelmaan!